Stadisprintti 2026 Vanhankaupunginkoskella

Stadia sprintataan tänä vuonna sen syntysijoilla, jonne Kustaa Vaasa perusti 12.6.1550 kaupungin. Kosken alkuperäinen nimi oli Helsinge fors. Joen länsi- ja itähaaran väliselle saarelle perustettiin Kuninkaan kartano. Vuosisatojen kuluessa koskessa on ollut erilaisia myllyjä ja patoja, joista viimeisin on vuodelta 1876. Saarella oli vuoteen 1972 asti vedenpuhdistamo, jonka vapautuneisiin tiloihin perustettiin Tekniikan museo. Kilpailukeskus onkin suodatinhallissa. Kosken ja joen kunnostustoimien ansiosta jokeen on palannut runsas lohi- ja taimenkanta. Myös Jyryn melojat ovat löytäneet paikalle.

Näissä hienoissa maisemissa päästään nyt sprinttaamaan. Aamu- ja iltapäivän lähtöjen välissä voi käydä tutustumassa kosken ympäristöön, Tekniikan museoon tai maistelemassa suvannon rannalla olevien ruokarekkojen tarjontaa. Kello 14 jälkeen voi piipahtaa viereisen energiahallin päivätansseihin, jos jalka vielä nousee sprintin jälkeen.

Lauantain tuplasprintin lisäksi sunnuntaina juostaan Helsinki City-O. Kisasivuille tästä.

Comments are closed.