Leimaus-leiri 2024 Pajulahdessa

Leimaus-leirin 3.-6.6.2024 järjestivät Pajulahden urheiluopisto ja Lahden Suunnistajat -37. Rasti-Jyrystä oli tänä vuonna matkassa 9 leiriläistä sekä 5 aikuista. Saavuimme paikalle kimppakyydeillä ja majoituimme neljään Puistopaju 9 A:n huoneeseen.

Ensimmäisenä leiripäivänä maanantaina pääsimme sprintti-, tötsä- ja sisäsuunnistuksen lisäksi Pajulahden seikkailupuistoon. Avajaisissa viiriämme kantoivat Maija ja Pyry ja meidät esiteltiin tunnuslauseellamme ”snadit skuttaspringaajat Stadist”.

Tiistaina oli aikainen herätys aamupalalle, koska bussi Lahteen lähti jo klo 7.40. Lahden Urheilupuiston maastoissa oli ohjelmassa joko RR-/TR-rata tai käytäväsuunnistus. Ennen lounasta ehdimme käydä myös Suurmäen huipulla. Pienimmätkin tutkivat matkalla käytäväsuunnistuskarttaa. Iltapäivällä ennen paluuta Pajulahteen oli kaksiosainen sprinttiharjoitus, haimme jätskit kaupasta ja vierailimme Hiihtomuseossa.

Keskiviikkona meillä oli kaksi metsäharjoitusta, joihin siirryttiin reippaasti kävellen pitkät siirtymät Pajulahdesta. Hyttysiä oli runsaasti. Aamuharjoituksessa oli teemana mikrosuunnistus erikoisella 1:2500 mittakaavalla. Sitten jatkoimme haastavilla viuhkaradoilla ja kokeilimme kompassin käyttöäkin. Paluumatkalla piti vielä tunnistaa erilaisia rastimääritteitä. Lyhyen lepohetken ja lounaan jälkeen suurin osa kävi temppuradalla ja sitten lähdettiinkin yhdessä Rastihaukkojen kanssa jo seuraavaan metsäharjoitukseen.

Iltaisin uimme ja pelasimme, osa futista, osa muita pelejä. Iso-Kukkasen vesi oli lämmintä, mutta ihanan virkistävää. Ehtipä suurin osa leiriläisistä tiistaina myös mysteerisuunnistukseen sekä Rastiralli-leimausradalle ja osa ohjaajista kehonhuoltoon. Keskiviikkoiltana oli leiridisko ja muutama kävi pelaamassa minigolfia.

Rankan treenipäivän jälkeen jaksoimme hienosti torstain leirikisan joukkueillamme Rasti-Jyry ja Jyryhaukat, johon saimme partionjohtajan Rastihaukoista. Tänä vuonna ei ollut viestikisaa, vaan partiosuunnistus, jossa oli todella monta muistettavaa asiaa. Rasteilla oli välillä ruuhkaista. Hyvin pääsimme tavoitteeseemme eli hyväksyttyihin suorituksiin löytämällä kaikki rastit. Leirikisan jälkeen pakkasimme loput tavarat, söimme lounasta, jota ennen osa kävi uimassa ja sitten suunnattiin kotimatkalle. Helteinen leirisää loppui aika lailla samalla hetkellä.

Ensi vuonna Leimaus-leirille Kuortaneelle!

Leimaus-leirin 2024 sivut

Leimaus-leiri 2023 Tampereella

Leimaus-leiri 2022 Kuopiossa

Comments are closed.